Olin istumapaikalla eikä kukaan vierustovereistani ollut innostunut tanssimaan tai osoittamaan fyysisesti muutenkaan pitävänsä keikasta (ja he lähtivät itse asiassa ennen encorea), joten tanssin sitten yksin ja hauskaa oli niinkin! Keikka oli teeskentelemätön, konstailematon, jotenkin suora, ilman mitään turhuuksia esimerkiksi tehosteiden tai lavasteiden puolesta (muutamat pommit ja paperisilput toki sallitaan). Kunnon show ilman liikaa mahtailua. Killersin esiintymisiä pitää koossa tietenkin Brandon Flowers, jonka lavakarisma on mieletön - ja se ääni! Rumpali Ronnie Vannuccin innokasta paukuttamista katselisi mielellään lähempääkin, mutta kaksikko Dave Keuning ja Mark Stoermer ovat lavalla aika flegmaattisia, joten Flowersin riemua todellakin tarvitaan.
Setti oli toimiva kokonaisuus uutta ja vanhaa, ja omasta mielestäni ainoat heikohkot kohdat olivat vähän takkuillen edennyt Flesh and Bones ja viimeisenä soitettu tylsähkö Battle Born. Yksi parhaista asioista keikalla oli kuitenkin yleisö, joka oli ensimmäisestä tahdista lähtien niin mukana ja innoissaan. Olen ollut monilla isoilla stadion-/hallikeikoilla, joilla yleisö lämpenee vasta lähes keikan puolivälissä, mutta eilen suomalaisyleisökin osoitti rakkautensa bändiä kohtaan aivan alusta alkaen.
Vaikka keikka ei ollut elämää suurempi elämys, päällimmäiseksi tunteeksi jäi ilo ja hurjan hyvä mieli, joten voin todellakin sanoa The Killersin tarjonneen yleisölleen kaiken, mitä se toivoi.
2 kommenttia:
missä katsomossa olit? :)
Mie olin lavalta katsottuna vasemmalla, aika lähellä lavaa alakatsomossa. :) Tarkempaa koordinaattia en nyt muista ja lippukin on varmaan jo kadonnut jonnekin.
Lähetä kommentti