Live: Tangomarkkinat 2013

Tangomarkkinoiden miesten finaalin kenraalissa katsomo oli tyhjä, mutta kokemus koskettava.

Tiedän, tiedän, ette odottaneet tätä. Kun huomasin, että minulle on merkitty töitä koko tangoviikonlopuksi, kauhistuin. Olin kuullut tarinoita Tangomarkkinoista ja niiden villistä menosta ja juuri näiden ennakko-odotusten takia yllätyin erittäin positiivisesti. Olen siis kesätöissä Seinäjoella, joten loppujen lopuksi oli aika hienoa päästä näkemään tapahtuma, jonka ansiosta Seinäjoella oli ihmisiä ruuhkaksi asti.

Päätinkin ottaa tapahtumasta kaiken irti, kun pressipassilla pääsin kaikkialle ilmaiseksi.

Tangokadun lavalla kävin katsomassa Amadeus Lundbergia, tangokuningatar Heidi Pakarista, Mattia ja Teppoa, Antti Tuiskua, tangokuningas Kyösti Mäkimattilaa ja Jari Sillanpäätä. Ensimmäinen reaktioni tangolaulajiin oli ihmetys jäykästä esiintymisestä, mutta lopulta totuin siihen ja totesin sen kuuluvan tähän musiikkityyliin. Koko jutun pointti on äänessä ja eläytymisessä, ei niinkään show'ssa ja itsensä esittelemisessä niin kuin rockissa.

Tangossa minua ehkä eniten sekä häiritsee että ihmetyttää laulajien omien kappaleiden vähyys. Klassikoihin luotetaan ja niitä esitetään, mutta omia kappaleita esitetään niukasti. Ehkä kyse on tangon konservatiivisuudesta, en ole vielä löytänyt tähän vastausta.

Viime vuosina Tangomarkkinoilla on esitetty paljon tangosovituksia popkappaleista, joista tänä vuonna esimerkkejä olivat Uniklubin Näiden tähtien alla ja Tehosekoittimen Hetken tie on kevyt. Näihin suhtaudutaan ristiriitaisesti tangopiireissä. Joidenkin mielestä on hienoa, että tango uudistuu. Toisten mielestä tangon pitäisi kelvata tangona ja jos nuorisoa halutaan kosiskella, poptangojen esittämisen paikka ei ole vanhemmille suunnattu Tangomarkkinat.

Antti Tuisku toi niin minun kuin The NY Timesin toimittajan mieleen Adam Lambertin.

En ollut koskaan katsonut tangofinaalia televisiosta. Viikonloppupestin takia minulle lankesi tehtäväksi kirjoittaa miesten finaalista, ja siksi katsoin parhaaksi tsekata myös naisten finaali. Oli hyvä nähdä, millainen äänestyssyteemi on, ja mikä on tuomariston rooli, kuinka kisa kulkee. Voittajaksi kruunattu Heidi Pakarinen on luonteeltaan vallan mainio tangokuningatar. Hän osallistui tangofinaaliin kolmatta kertaa ja todella hallitsi tulkinnan. Monien mielestä hän kuitenkin oli liian perinteinen. Niin tai näin, kyllä Pakarinen laulaa ja tulkita osaa. Itse toivoin Yonan voittoa, mutta finaaliyleisö kuulemma antoi Yonalle paljon vaisummat aplodit ja ilmaisi täten pienen pahennuksensa hänen erilaiselle tyylilleen.

Suomalainen tango on ilmiö. Sen oli tajunnut myös The New York Times, joka oli paikalla toimittajan ja suomalaisen kuvaajan voimin. Jutun voi lukea täältä. Monesti tällaiset ilmiöt tuntuvat itsestä naurettavilta, vaikka ulkopuolisen silmin se vaikuttaa kiehtovalta ja erilaiselta.

Lauantaina pääsin itsekin finaaliin. Saavuin kenraaliin, kun Heidi Pakarinen lauloi Uniklubin Näiden tähtien alla ja aloin melkein itkeä, kun tyhjä Seinäjoki Areena täyttyi Pakarisen laulusta niin kauniisti. Lavan valaisu muistutti siinä vaiheessa tähtitaivasta ja Yleisradion kuvauskalusto testasi liikkeitään. Kenraali oli vaikuttava elämys. Itse lähetyksen ajan keskityin lähinnä miettimään sitä, miten aion kirjoittaa jutun puolessa tunnissa, ja mikä olisi nopein ja turvallisin pyöräilyreitti toimitukselle.

Lopulta oikea mies voitti. Kyösti Mäkimattila on tanssimusiikin ammattilainen. Hän laulaa ja tulkitsee riipaisevasti ja on erittäin karismaattinen ja fiksu. Minun lyhyen tangotuntemukseni mukaan nämä ovat kaikki erittäin hyviä tangokuninkaallisen ominaisuuksia.

Matti ja Teppo!!!

Tangofinalisti Leif Lindemanin mainoksia pressihuoneessa.

Kaikilla tangokadun keikoilla oli ihanaa nähdä, että ihmiset olivat oikeasti tulleet festivaaleille tanssimaan. Neljä päivää tanssimista! Mikä sen parempaa! Toki illalla meno yltyi alkoholin vaikutuksesta vähän lujemmaksi. Ja kyllähän musadiggarin yleissivistykseen kuuluu kuulla Matin ja Tepon kamalat, pikkutuhmat välispiikit ja tangota Jari Sillanpään lattarien tahdissa. Ihan mahtava meno!

Eikö musiikin rakastamisessa ole kuitenkin kyse siitä reaktiosta, minkä se aiheuttaa itsessä. On hyvä osata arvostaa eri musiikkityylien eri ihmisille aiheuttamaa riemun tunnetta ja onnea. Vaikka en vieläkään ymmärrä monia musiikkityylejä, Tangomarkkina-kokemus opetti minut taas hieman suvaitsevammaksi. Intohimo musiikkiin on parasta mitä tiedän eikä intohimo tangoon ole yhtään vähemmän arvokasta kuin intohimo indiemusiikkiin.

Yhteenvetona voisin sanoa, että ennakkoluuloni tapahtumaa kohtaan olivat täysin turhia. Jokaiselle tekee hyvää joutua omalle epämukavuusalueelleen silloin tällöin, koska sieltähän voi löytyä jotain mainiota ja yleensä löytyykin. Tämä koskee ihan kaikkia elämänalueita.

Tangoinstituutiossa yksi asia kuitenkin vieraannuttaa minua hieman ja se on tangon konservatiivisuus. Mielestäni kehittyminen ja uusien suuntien kokeileminen tekee aina hyvää, vaikka lopputulos olisi vain todeta, että perinteinen tapa oli parempi. Toisaalta kun seurasi tangokuninkaallisten menoa läheltä niiden päivien aikana minusta alkoi tuntua, että heille on tarvetta. Ihmisten onnittelut, nimikirjoitusten pyynnöt, halaukset osoittivat, ettei instituutio ole kuolemassa. Minä en vain ole kohderyhmässä. Se ei tee siitä yhtään vähempiarvoista.

Minulla ei ole kuukausiin ollut niin hauskaa kuin Tangomarkkinoilla! Tangon maailma avautui itselleni enemmän ja ymmärrän nyt paremmin, mikä tämä ilmiö nimeltä suomalainen tango oikein on. Sehän täyttää tänä vuonna 100 vuotta.