Live @ Berliini: David Hasselhoff

Tämän postauksen aihe on se päivä, kun kuulin David Hasselhoffin laulavan. 

Musiikillinen eurotrippini alkoi kolmisen viikkoa sitten Münchenista. Reissun suunnittelu lähti liikkeelle jo ennen joulua, kun en voinut vastustaa kiusausta ostaa muutamia keikkalippuja Britteihin. Kohta huomasin, että reittini on vähän paisunut ja keikkalippuja ilmestynyt vielä pari lisää. Münchenin jälkeen vierailin vielä kaverin luona Prahassa ennen Saksaan palaamista.

Kolmas kohteeni oli Berliini, jonka olen jo pitkään arvellut olevan unelmakaupunkini. Sitä se olikin monelta osin, koska itselleni kaupungeissa on tärkeintä sen tunnelma ja henki, ei niinkään kauniit ja virheettömät yhtä aikakautta edustavat rakennukset. Berliinihän tuhoutui lähes täydellisesti toisessa maailmansodassa, ja olikohan se Churchill, joka oli vakuuttunut, ettei kukaan halua enää asua siinä kaupungissa. Toisin kävi.

Toisena Berliini-päivänäni menin kolmituntiselle vaihtoehtokulttuurikävelykierrokselle, joka päättyi Berliinin muurille, East Side Galleryyn. Paikalla oli järjetön määrä ihmisiä ja sana kulki suusta toiseen: David Hasselhoff on tulossa tänne 15 minuutin kuluttua. Ymmärsin jo siinä vaiheessa, että hän aikoo sanoa sanansa muurin säilyttämisen puolesta, mutta kaikki muu selvisi minulle vasta tapahtuman jälkeen.

Berliinin kaupunki ei omista tonttia, jolla East Side Gallery sijaitsee. Sen omistava yksityinen yritys tai yksityishenkilö (en ole aivan varma) haluaa rakentaa muurin läheisyyteen luksusasuntoja ja haluaa siirtää palan muuria muualle kävelysillan takia. On uskomatonta, miten yksittäisillä ihmisillä, jotka eivät ole edes poliitikkoja, on näin paljon valtaa. Mielestäni tässä on kyse periaatteista ja historiasta: Berliinin muuri on yksi historian tärkeimmistä muistomerkeistä ja siihen liittyy niin paljon epätoivoa ja toisaalta myös toivoa, että en yksinkertaisesti vain ymmärrä, miten kenellekään voi edes tulla mieleen ajatus muurin siirtämisestä. Sama asia, jos joku ehdottaisi Auschwitzin purkamista.

Päätin siis jäädä katsomaan, mitä tapahtuu. 15 minuuttia muuttui puoleksi tunniksi, mutta sitten Hasselhoff tuli, ihan oikeasti. Vaikka olen ollut aika monella keikalla ja välillä joutunut vähän tukaliinkin paikkoihin ihmisten yrittäessä tunkea eturiviin ohitseni, en ole ikinä ollut moisessa ihmispuristuksessa ja vaarassa kaatua ja tallautua jalkoihin. Minulla kävi kaiken lisäksi sellainen tuuri, että satuin seisomaan juuri sen auton vieressä, mihin Hasselhoff tuli julistamaan asiaansa ja laulamaan, joten olin ajoittain vain parin metrin päässä hänestä.

Mitä sitten tapahtui? Hasselhoff alkoi laulaa. Kappale oli hänen omansa, Looking For Freedom, jonka hän oli laulanut muurin päällä jo vuonna 1989. Silloin hän toivoi muurin murtumista, tällä kertaa sen säilyttämistä. Tunnelma oli todella hieno, koska paikalle oli saapunut tuhansia ihmisiä ja kaikki lauloivat mukana ja saksalaiset toki tiesivät minua paremmin kappaleen merkityksen. Kappaleesta oli nimittäin silloin vuonna 1989 tullut jonkinlainen anthem itäsaksalaisille, ja se oli ollut nostattamassa mielialaa Saksojen yhdistymisen ja muurin murtumisen puolesta. Hasselhoff sanoi haastatteluissa, ettei pystyisi varmastikaan ostamaan tonttia, jolla muuri sijaitsee, mutta voisi ehkä organisoida jonkinlaisen supertähtien konsertin, jolla kerättäisiin rahaa oikeustoimia varten.

Kaikenlaisiin tapahtumiin sitä päätyykin. Odottamatonta ja ainutlaatuista. Toivottavasti muurikiistaan saadaan ainoa oikea ratkaisu: muuriin ei koskettaisi enää yhtään enempää.

Huomaatteko, kirjoitin juuri vakavan ja melkein ihailevan tekstin David Hasselhoffista. Ihmeiden aika ei ole ohi. 

Matkalta on tulossa vielä juttuja Jake Buggin, Foalsin, Johnny Marrin keikoista ja Damon Albarn & Graham Coxon & Noel Gallagher -illasta.