(Liian?) hypetetty Palma Violets

Palma Violets oli NME-lehden ehdoton suosikkitulokas Britannian bändikentälle viime vuonna. Ensisingle Best of Friends valittiin vuoden parhaaksi kappaleeksi ja yhtye sijoittui uuden vuoden kiinnostavimpien bändien listalla kolmanneksi.

Yhtye on perustettu Lontoossa vuonna 2011, joten nousu kotimaansa puhutuimmaksi bändiksi on ollut nopea. Tyyli on rockia, ehkä vähän garagerockiin vivahtavaa nopeatempoista ja energistä kitaravetoista tykitystä. Briteissä on viime vuosina puhuttu paljon siitä, miten huonot ajat brittiläisillä kitarabändeillä on menossa, joten Palma Violetsista haaveillaan saatavan jonkinlainen pelastus tällä saralla. Osittain hypetys johtunee yhtyeen verrattavuudesta kitaraindien oman aikansa pelastajiin, The Libertinesiin ja The Strokesiin.

Syystä tai toisesta olen lukenut NME:tä vuosikausia ja vaikka lehti ärsyttääkin, on se mielestäni aika mielenkiintoista seurattavaa. Palma Violets on yksi esimerkki NME:n (ja varmasti muidenkin musiikkimedioiden) tarpeesta löytää seuraava Oasis, The Smiths tai The Libertines, josta repiä seuraavan vuoden otsikot ja kansikuvat. Hypetyksen määrästä johtuen odotin Palma Violetsin olevan oikeasti erilainen bändi, mutta kuullessani ensimmäisen kappaleen reaktioni oli vähän kummastunut: tämmöisestä tällainen meteli?

Palma Violetsin debyyttialbumi 180 ilmestyy helmikuun lopulla Rough Traden kautta. Albumin nimi tulee Studio 180 -nimisestä etelälontoolaisesta eri alan taiteilijoiden kansoittamasta rakennuksesta, minkä yhdessä huoneessa Palma Violets kirjoitti albumiaan ja soitti keikkoja ystävilleen ja perheilleen. Näiden säännöllisten keikkojen kautta levytyssopimuskin syntyi, kun sana intensiivisistä pienen piirin keikoista kantautui A&R-väen korviin. Levy-yhtiöihmisiä saapui katsomaan ja piti näkemästään ja kuulemastaan.

En olisi ihan vielä julistamassa Palma Violetsia Britannian kitaraindien pelastajaksi, koska yhtyeen soundi on ehkä vähän keskeneräinen eivätkä biisitkään ole mitenkään keskimääräistä parempia tai erityisen innovatiivisia. Mutta tulevaisuudestahan ei kukaan tiedä! Palma Violets on ihan OK, muttei mielestäni ainakaan toistaiseksi ihan kaiken tämän hypetyksen arvoinen.

The Guardianin Paul Lester huomautti oivallisesti, että Palma Violets tarvitsee oikean tuottajan lyödäkseen kunnolla läpi. Vaikka yhtye olisikin NME:n kannessa joka toinen viikko, se ei riitä. Lehden levikki on laskenut huomattavasti ja lukijakunta kaventunut. Lester vertaa Palma Violetsin tilannetta Joy Divisioniin, joka oli livebändinä vertaansa vailla, mutta vasta Martin Hannettin nerokas tuotanto antoi musiikille sen viimeisen silauksen, jonka ansiosta se kuulosti levyllä yhtä jännittävältä kuin miltä keikat tuntuivat. Ilman oikeanlaista tuottajaa Palma Violets tulee kuulostamaan vain hyvältä yritykseltä kuulostaa erilaiselta.