sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Mikko Joensuu – Amen 2

Mikko Joensuu Konepajan Brunossa. Kuva: Oona Lohilahti

















Tässä on epäilemättä vuoden paras suomalainen levy.

Mikko Joensuun Amen-albumitrilogia on saapunut puoliväliin. Amen 2 julkaistiin perjantaina, ja kolmen julkaisukeikan sarjan aloittanut Helsingin-konsertti soitettiin eilen Konepajan Brunon huikeassa urbaanissa ympäristössä.

Vastaavaa musiikillista matkaa ei ole Suomessa viime vuosina nähty. Joensuun Amen 1–3 -trilogia käsittelee uskontoa ja Jumalasta luopumista. Lähes omaelämäkerralliset kappaleet on tehty 10 vuoden aikana, ja trilogian viimeinen osa julkaistaan ensi keväänä.

Joensuun kauan odotettu ja odotukset palkinnut debyyttialbumi oli hauras, riisuttu ja hiljaisen toiveikas kokonaisuus, joka ammensi erityisesti amerikkalaisesta countrysta ja laulaja-lauluntekijäperinteestä. Sellaista levyä oli kuitenkin osannut odottaa Joensuun soolokeikkojen perusteella.

Amen 2 on jotain aivan muuta.

Suurin ero kahden levyn välillä on tempo ja musiikillinen monipuolisuus. Amen 2 on vapautunut, eikä sen ilmaisua ole rajoitettu millään tavalla. Kappaleet ovat Joensuulle tyypillisesti helposti yli 8-minuuttisia, mutta ensimmäistä kertaa kappaleen sisälle on upotettu täydellinen popkappale, jonka ympärille tuttu hypnoottinen, paikoin noisea lähestyvä musiikkivalli on rakennettu. Biisit ovat tyylillisesti lähinnä Magenta Skycoden avaraa ja kaihoisan kaunista musiikkia. Joensuun soolokeikkoja nähneet kuitenkin saattavat yllättyä, että osa Amen 2:n kappaleista on jopa tanssittavia.

Uskonnon käsitteleminen tästä näkökulmasta on rock- ja popmusiikissa harvinainen, mutta juuri sen vuoksi tärkeä ja kiinnostava teema. Kyse on ihmisyydestä yhtä perustavalla tavalla kuin rakkaudessa. Trilogiahan myös kertoo omalla tavallaan erosta.

Amen 2:n lyriikoissa ei etsitä, vaan asioita todetaan ilmeisen pitkän pohdinnan jälkeen. I gave you all, you gave me some, lauletaan albumin päättävässä I Gave You Allissa – kappaleessa, joka on vastaus ensimmäisen albumin I'd Give You Allille. There used to be a darkness in your heart but it ain't there no more kuuluu puolestaan ensimmäisen singlen kertosäe. Oma suosikkini on tällä hetkellä albumin avaava, melkoisiin mittoihin kasvava Drop Me Down. 

It amazes me, it's not you, it's me, who has kept me bound so long, oh God won't you drop me down. 



Jos jonkin keikan väliin jääminen harmittaa, se on Joensuun Amen 1:n julkkarikeikka, joka soitettiin toukokuussa Johanneksen kirkossa.

Konepajan Brunossa lavalla oli 14-henkinen orkesteri, ja artisti vaikutti silmin nähden otetulta täydestä hallista. Yhtye soitti albumin alusta loppuun, minkä jälkeen kuultiin vielä kappaleet Pearly Gates ja I Waste My Time. Biisien nousut ja laskut tuntuivat suuren kokoonpanon ansiosta kehossa, ja kauniit valot tekivät tunnelmasta ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen.

Keikka oli jollain tapaa myös juhlava, sillä kyseessä on todellakin kauneinta ja hienointa musiikkia, mitä Joensuu on koskaan säveltänyt. Kun Joensuu on yksi maamme parhaista säveltäjistä, se on paljon sanottu.

Turkulaiset ja tamperelaiset – Mikko Joensuu on kaupungeissanne 18. ja 19. marraskuuta. Menkää kuuntelemaan.

Ei kommentteja: