Ahosen puoliksi kuiskailevan, puoliksi falsetissa liikkuvan lauluäänen ansiosta en voisi kuvitella kenenkään muun esittävän näitä lauluja. Ehkä se onkin yksi osa Ville Ahosen viehätystä.
Kaikesta innostuksestani huolimatta minulla kesti aika pitkään rakastua Mian ensimmäiseen singleen, Ennen kuin kuolen. Näin jälkeenpäin olen kummastellut ensireaktiotani, koska kappalehan on aivan loistava. Mutta en vieläkään oikein välitä sen musiikkivideosta, koska se alleviivaa ehkä jopa liikaakin Minä ja Ville Ahosen teatraalisuutta.
Mian kaikki yhdeksän kappaletta on tehty huolella ja kokonaisuus on yhtenäisempi kuin debyytillä. Sen voi nähdä selkeänä jatko-osana debyytin synkälle taidepopille, joka viedään kuitenkin aivan uusiin ulottuvuuksiin, uudelle tasolle. Ville Ahosen lyriikat saavat sen kuuluisan suomalaisen melankolian tuntumaan turhalta itkulta, niin tummissa tunnelmissa levyllä liikutaan. Vaikka paikoin sanoitukset ovat jopa aggressiviisia on mielenkiintoista, etteivät raskaat lyriikat tee kokonaisuudesta kuitenkaan liian raskasta. Esimerkiksi Kerro minulle rakkaani, joka loppuu sanoihin haluan että tukehdut hänen allensa, on kaikessa katkeruudessaan miellyttävää kuunneltavaa Tuomas Skopan viheltelyn ansiosta.
Mian on tuottanut Artturi Taira ja miksannut Sampsa Väätäinen, kummatkin Rubikin miehiä. Vierailijoina on muitakin rubiklaisia: Olavi Töyli soittaa klarinettia ja Juho Viljanen pasuunaa. Jollain tapaa minulle tulee Miasta mieleen Nick Cave & The Sab Seedsin uusin teos Push the Sky Away. Yhteistä on laulajan tunnistettava laulutyyli, tietty jännittynyt rauhallisuus, erinomaisesti soittava bändi ja uskomattoman vahva tunnelma, joka pitää otteessaan viimeiseen sekuntiin asti. Kappaleista kuulee, että tämä bändi on tosissaan ja heittäytyy täysillä mukaan.
Viime keväänä eräs manchesterilainen musiikinopiskelijakaverini sanoi, että sovitus on se osa laulua, mikä tekee sen mielenkiintoiseksi. Sovituksen takia jostain kappaleesta pitää ja toisesta ei. Ei melodia, ei sanat. Sovitus. Sen jälkeen tajusin, että niinhän se todellakin menee. Voin sanoa rehellisesti, että kun Travis esittää Britney Spearsin Baby One More Timen akustisesti, kappale on hyvä. Natalie Imbruglian cover-biisi Torn kuulostaa popsovituksena paljon paremmalta kuin alkuperäinen versio. Jos nämä Minä ja Ville Ahosen kappaleet olisi sovitettu yksinkertaisemmin ja menty sieltä, missä aita on matalin, lopputulos ei olisi lähellekään näin kiehtova ja koukuttava. Mielenkiintoisten ja huolella mietittyjen sovitusten ansiosta tämäkin albumi on niin hieno kuin se onkin, täyskymppi.
Minä ja Ville Ahosen musiikissa kyse on tunnelmasta, kokonaisvaltaisesta elämyksestä, joka täydentyy lopullisesti keikoilla. Siksi olinkin perjantaina Stupidossa kuuntelemassa viiden biisin levykauppakeikkaa ja lauantaina menin vielä levynjulkkareihin Koko-teatteriin. Tunnelma korostuu entisestään keikoilla, koska Ville Ahosella on ehkä juuri teatteritaustansa ansiosta kyky eläytyä fyysisesti musiikkiinsa niin, että kuuntelija lumoutuu täysin. Tänä lauantaina ajattelin lumoutua Tampereen Telakalla!
Mian voi kuunnella kokonaisuudessaan täältä.
5 kommenttia:
Itse olen jättänyt vielä tarkoituksella kuuntelematta tuon sinkun nyt albumiyhteydessä, koska en syttynyt siihen aivan heti, kuten et sinäkään. Pelkään, etten syty nyt myöhemminkään. Mutta ehkä en otakaan sitä niin tosissaan, ja löydän sen ajan saatossa paremmaksi miltä on tuntunut. Ja jos ei, niin sitten ei. Pääasia, että levy kuitenkin muuten ylitti odotukseni (varmasti tuon sinkunkin vuoksi), koska huhhuh mitä biisejä ja sovituksia Mialta löytyykään.
Kannattaa kuitenkin kuunnella se biisi albumia kuunnellessa, koska lopulta siitä muodostui miulle yksi suosikeistani. Okei, albumin kaikki biisit ovat suosikkejani, mutta tuossa on erilaista energiaa kuin muissa. Ja todellakin, albumi ylitti omatkin odotukset! Suomalainen musiikki on parhaimmillaan maailman parasta.
Ainakin tuo kappale toimi keikalla oivasti! Parempi se todellakin on kuin aluksi, mutta mulla on pari niin kovaa suosikkia, että ihan lyömätön se ei ole :)
No mutta miekin olin keikalla eilen! :) Ennen kuin kuolen oli kyllä keikan parhaimmistoa. Omalta osaltani keikka meni vähän pieleen takana metelöivien, bändiä pilkkaavien ja aivan liian kännissä olevien miesten takia. Onneksi tuo oli kolmas MVA-keikka kahdeksan päivän sisällä, niin ei harmita liikaa.
Niin ajattelinkin, kun viimeinen lause :) Mutta eihän sitä keikalle pääsyä voinut pitää itsestään selvänä, kun paikka on niin pieni ja liput tulivat myyntiin hassuun aikaan. Minäkin koin, että siellä oli sellaista porukkaa, joka ei ollut edes bändiä katsomassa vaan esimerkiksi filkkareiden jatkolla / muuten vaan istumassa ja pälisemässä. Intiimi tunnelma ja miellyttävä akustiikka, mutta muuten surkea keikkapaikka. Vähän lupailivat tulla uudestaan kun moni (oikeasti haluava?) ei päässyt sisään.
Lähetä kommentti