lauantai 20. huhtikuuta 2013

Neljä kotimaisia uutuutta

Nyt on tullut sen verran kaikkea uutta ja mielenkiintoista musiikkirintamalla ja toisaalta vuorokausistani loppuu aika kesken, joten meinaan käyttää sellaista taktiikkaa kuin tiivistäminen. Se on hieno taito osata ihan yleensäkin. Tässäpä siis neljä uutta biisiä/videota/yhtyettä Suomesta!

Turkulaisen Sans Paraden helmikuussa julkaistulta albumilta on lohkaistu toinen video. Sigur Rósiin ja Mewiin verratun yhtyeen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu muun muassa Keski-Euroopan kiertue alkusyksystä. In a Coastal Townin kuvitus näyttää tältä:



Turusta ja Markus Perttulasta (Sans Paraden laulaja) puheenollen, Perttulakin laittoi kuultavaksi uuden kappaleen tulevalta sooloalbumiltaan.



All Will Be Quiet valmistelee toista albumiaan, joka on suunniteltu julkaistavan vuoden päästä. Samalla yhtye etsii uutta julkaisijaa edellisen levy-yhtiön lopetettua toimintansa. Toivottavasti nappaa pian! Kaiken tämän välissä on saatu aikaiseksi uusi sinkku ja videokin.



Kuusihenkinen country-poppoo Skip Zone julkaisi uuden Black Country -nimeä kantavan studiolive-ep:n maaliskuun alussa. Kaunista, rauhallista ja perusasioita kunnioittavaa folkrockia soittavalta helsinkiläisyhtyeeltä ilmeistyi debyyttiminialbumi viime vuonna. Jos ep:n soundit miellyttivät, lisää voi kuunnella täällä.

Ei kommentteja: