sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Live: Sans Parade @ Klubi

Olin eilen kuuntelemassa Sans Paradea Klubilla ennen Hang the DJ -diskon alkamista. Odotellessani keikan alkua yksinäni joku poika yhtäkkiä sanoi minulle, että "on niin hienoa nähdä, että joku on tullut tänne keikan takia eikä välitä yhtään mitä muut puhuvat ympärillä." En tiedä, miten tuo nyt pitäisi tulkita...

Markus Perttulalla on yksi hienoimmista äänistä, mitä Suomen bändikentällä on. Siksi olikin vähän harmi, ettei vahva laulu saanut täyttä tukea soitolta. Yhtyeen livekokoonpanoon ei nimittäin ainakaan eilen kuulunut rumpuja tai bassoa, ja välillä tuli sellainen fiilis, että tämä voisi kuulostaa niin paljon isommalta ja voimakkaammalta. Sähkökitaraa kuului juuri lainkaan, joten miksauksessa oli jotain pielessä. Kappaleet eivät päässeet täysin oikeuksiinsa ja levyversioihin verrattuna biisit kuulostivat vähän valjuilta, vaikka yleensä ongelma on juuri päinvastainen.

Toisaalta olin tosiaan ehkä ainoa ihminen Klubilla, joka oli tullut nimenomaan kuuntelemaan bändiä. Muut saapuivat paikalle vain etkoilemaan ennen diskon alkamista ja harva keskittyi kuuntelemiseen. Muutenkin vielä suht tuntemattoman Sans Paraden buukkaaminen Hang the DJ -tapahtumaan oli vähän erikoinen ratkaisu, koska yleensä ihmiset kaipaavat tuohon väliin jotain energistä ja nostattavaa (menneisyyden esimerkkeinä varmaan Magenta Skycode, Rubik ja French Films). Setti olisi toiminut paremmin esimerkiksi Telakalla.

Toivottavasti Sans Parade saataisiin keväällä Tampereelle uudestaan, parempiin olosuhteisiin. Heidän musiikissaan ei nimittäin ole mitään vikaa, biisit ovat hyviä ja mielenkiintoisia, mutta bändinkään kannalta ei ole hauskaa, jos yleisö keskittyy seurustelemiseen ja olueen enemmän kuin itse musiikkiin.

Muistin eilen, että olen ostanut lipun myös Dinosaur Jr.:n tämän illan keikalle, joten kai sitä pitää tanssitreenien jälkeen suunnata Klubille vielä toistamiseen tämän viikonlopun aikana. Ensi viikon keikkakalenteri näyttää mukavalta, koska tiistaina on luvassa The Killers ja lauantaina jotain ihan uskomatonta eli Minä ja Ville Ahosen levynjulkkarit! Hyviä aikoja!



Ei kommentteja: