tiistai 15. tammikuuta 2013

Johnny, Olavi ja ristiriitaiset tunteet

Johnny Marrin albumia joutuu odottelemaan vielä yli kuukauden, mutta eilen julkaistiin uusi sinkku ja video odotusta helpottamaan! Upstarts on tähän mennessä kuulemistani kappaleista ehdottomasti tylsin, mutta jotenkin minua naurattaa tuo mies. Johnny Marr on itse niin innoissaan tästä, tai sitten hänen tapansa liikkua musiikkivideoilla on vähän koominen.

Myös ihanan New Town Velocityn voi kuunnella BBC:llä esitettynä liveversiona jo nyt! Klikkaa vain tästä ja ihastu. The Messengerin jälkeen ehkä paras, tai jopa parempikin kuin ensisingle. Guardianin haastattelussa Marr kertoi, että The Smithsin hajoamisen jälkeen hän hävitti ja tuhosi kaikki kappaleaihiot, jotka vähänkään kuulostivat entiseltä bändiltä. The Messengeriä kirjoittaessaan Marr kuitenkin antoi Smiths-tyylisten kitaroiden tulla, ja erityisen selkeästi se kuuluu juuri tässä kappaleessa. Vähän aikaa sitten Marr avasi albumin kappaleita yksi kerrallaan NME:lle, ja nämä tarinat voi lukea täältä.

Olen kyllä niin innoissani The Messengeristä, etten oikein tiedä, miten jaksan odottaa helmikuun loppuun asti.


Hieman ristiriitaisemmat tunteet minuun jätti Olavi Uusivirran uusi single, joka julkaistaan helmikuussa 27 Suosikkia -levyllä. Olen kuunnellut sen nyt monta kertaa enkä vieläkään tiedä, mitä mieltä tästä pitäisi olla - diskokomppi ja modulaatio hämmentävät. Näin muutaman kuuntelukerran jälkeen kappale alkaa kuulostaa enemmän Olavilta kuin mitä ensikuulemalta ajattelin, mutta aikamoinen repäisy verrattuna Elvis istuu oikealla -levyyn!

Sen sijaan aikaisemmin julkaistu sävellys Aleksis Kiven Metsänpoika-runosta on paljon helpommin lähestyttävä, ja sävellys passaa loistavasti yhteen Kiven tekstiin. Sille varaukseton peukku!

Jään vielä miettimään suhdettani modulaatioon ja diskokomppiin. Mutta kyllä se siitä, ahkeralla kuuntelulla. Eteenpäin ollaan jo menty.

Ei kommentteja: