torstai 18. heinäkuuta 2013

Joensuu-viikko, osa 4: Pearly Gates

Pearly Gates on saattanut tulla tutuksi kesän festareilta, koska bändin keikkakalenterissa on tänä kesänä olleet merkinnät Provinssi, Ilosaari, Qstock. Provinssissa näin yhtyeen itsekin pitkästä aikaa livenä ja ilahduin. Esiintyminen oli huomattavasti varmempaa kuin viimeksi, vaikka yhtye onkin aina ollut hyvä livebändi. Festarien ensimmäisenä bändinä tuollaisena yleisökatovuonna esiintyminen ei ollut paras mahdollinen paikka, mutta kuuntelemaan oli saapunut ainakin kourallinen joensuulaisia.

Yhtye on perustettu vuonna 2005 eli toisin sanoen Pearly Gates on ollut olemassa lähes koko sen ajan, kun olen itse käynyt keikoilla. Bändi on ollut Joensuussa aina melko suosittu ja esiintynyt vähän kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Yhtye on keikkaillut pääosin Suomessa, mutta vuonna 2012 he kävivät kiertämässä Eurooppaa Baltian kautta Italiaan asti.

Pearly Gatesin musiikki on 70-lukulaista, perinteisiin nojaavaa rockia. Kappaleet ovat pääosin vähintään viisiminuuttisia, joten mukaan mahtuu aika mukavia kitarasooloja ja soittamiselle jää tilaa.
Pearly Gatesin kunniaksi on sanottava, että he osaavat todellakin soittaa. Soundiin vaikuttaa vahvasti se, että bändissä on kolme kitaristia. Koukuttavia melodioita ja mukaansatempaavia riffejäkin jaetaan, Share the Ride, etenkin sen instrumentaaliosuus, ja Escaped Balloon ovat omia suosikkejani.

Lisää Pearly Gatesia kuulee täällä.






Ei kommentteja: