torstai 29. marraskuuta 2012

Miljoona huutomerkkiä The Casbahille!!!



Nyt on Oona innoissaan! Ihan kirjaimellisesti hypin ja tanssin ympäri yksiötäni. Fiilis on verrattavissa siihen hetkeen, kun kuulin ensimmäisen kerran Rubikin Laws of Gravityn (se oli yksi elämäni The Hetkistä). Tämä on tärkeää.

The Casbah -nimisen helsinkiläisorkesterin helmikuussa 2012 julkaistu All Eyes Open -EP on nimittäin käsittämättömän kova. Haluaisin listata pelkkiä superlatiiveja ja ylistyssanoja, mutta koska olen aika sanaton tämän täydellisyyden äärellä, teidän täytyy yksinkertaisesti kuunella itse.

Jotenkin tässä yhdistyy 90-luvun brittipopin Oasikset ja Vervet, 60-luku ja ehkä ripaus suomalaista 2000-luvun kitaraindiepoppia aivan mahtavalla tavalla. EP:n jokainen kappale on suosikkini, en millään voi laittaa niitä paremmuusjärjestykseen.

EP on äänitetty Berliinissä Kaiku-studioilla ja masteroitu Abbey Roadilla. Vähäisten tietojeni mukaan Casbah on perustettu vuonna 2005, mutta he ovat pitäneet hiljaiseloa ennen EP:n julkaisua. Kyllä varmasti kannatti, koska tällä EP:llä kuullaan oman äänensä löytänyt yhtye. 

Mutta tästä bändistä kuullaan vielä, se on selvä. Ja minun lähitulevaisuuteni kuluu erittäin todennäköisesti ja tiiviisti All Eyes Openin parissa... Nukutut tunnit viime yönä jäivät vähäisiksi kiitos Casbahin. Voiko tähän kyllästyä?

Ja jotta en pääsisi ihan täysin irti siitä Rubikista mainittakoon, että Casbah on myös lämpännyt Rubikia menneinä vuosina. Kaikki loksahtaa kohdilleen. Kannattaa myös tsekata Flowersin mainio musiikkivideo!

Sanoinko jo, että tämä on parasta kuulemaani uutta musiikkia aikoihin?

(Olen näköjään vähän jäljessä tämän vuoden osalta kaiken uuden suomalaisen musiikin tutkimisen suhteen (syytän Suomessa asumattomuuttani), mutta parempi aloittaa myöhään kuin ei milloinkaan. Niin kai se meni.)



2 kommenttia:

kkatei kirjoitti...

Voi että, löysin mahtavan blogin ja kuunneltuani ensimmäiset kolkyt sekkaa the Casbah:ia olin rakastunut. Kiitos tästä ! :)

Oona kirjoitti...

Kiva, että tykkäät! Kirjoittaminen on ollut pikkuisen tauolla, mutta ehkä saisin taas kiinni rytmistä ja löytäisin uusia helmiä, joista raportoida. :) The Casbah on kyllä ollut yksi The Bändeistä tänä vuonna.